Pekka Mykkänen - Amerikka, hiekkaan valuvia unelmia

Helsingin Sanomien entinen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen on kirjoittanut kirjan ajastaan Amerikassa. Amerikka - Hiekkaan valuvia unelmia (2011) on myös vastapari Mykkäsen aiemmalle teokselle Kiina rynnistää huipulle (2004). Pitkänlinjan ulkomaan kirjeenvaihtaja Mykkänen tekee uudemmassa teoksessaan tiliä Yhdysvaltojen kuluneesta vuosikymmenestä. Monet, Mykkänen mukaan luettuna kutsuvat viimeistä kulunutta vuosikymmentä Yhdysvaltojen hukatuksi vuosikymmeneksi. Kaikki saa alkunsa vuoden 2001 terrori-iskuista, tuolloin maailma oli Yhdysvaltojen puolella ja kaikki tuntui vielä mahdolliselta. Tämä on Mykkäsen kirjan luonnollinen alkupiste sillä se selittää hukatun vuosikymmenen. Mykkänen oli tuolloin itse Kiinassa Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana, mutta tiukan ammattimaisella journalistisella asenteellaan hän on kaivanut viitteitä ja faktoja ajasta ennen omaa USA:n kirjeenvaihtajakauttaan (vuodet 2006-2010). Mykkänen kertoo myös omasta suhteestaan Yhdysvaltoihin sillä on on ollut maassa 1980-luvun lopulla vaihto-oppilaana sekä Harvardin yliopiston stipendiaattina 2003-2004. Näin ollen hänellä on muodostunut maahan kirjeenvaihtaja vuosia syvempi side ja onhan hänen nuorin poikansa Yhdysvaltojen kansalainen siellä synnyttyään. Nyt Mykkänen on palannut Suomeen ja hän toimii Helsingin Sanomien uudistuneen Työelämä osuuden päällikkönä, mutta nyt on aika palata kirjan pariin.

Mykkänen on rakentanut kirjansa kymmenen kappaleen ja näihin sidoksissa olevien aihealueiden ympärille. Afganistanin ja Irakin sodat syyskuun yhdennentoista jälkeen ovat tavalla tai toisella sidoksissa kahteen ensimmäiseen lukuun joissa käsitellään sotia ja niiden aiheuttamaa tahraa USA:n maineelle. Erityisesti kidutus niin Guantanamossa kuin Abu Ghraibissa (plus salaiset epäiltyjen lennot lukuisiin maihin) jättivät syvät arvet Yhdysvaltojen imagoon. Mykkänen on näissäkin aiheissa enemmän kuin kotonaan. Mykkänen vieraili esimerkiksi Pakistanissa ja Afganistanissa sodan aikana ja hänellä on selvästi näkemystä kirjoittaa aiheesta niin omien kokemusten kuin seuraamiensa median puolesta. Kuten Kalevi Suomela kuvasti kirjaa Ydin lehdessä 4/2001 niin Mykkänen on todella taitava kertoja ja hänen tekstiinsä uppoutuu mukaan käsittelivät ne sitten sotia tai Yhdysvaltojen finanssikriisiä. Kolmannessa luvussa hypätäänkin juuri finanssikriisien maailmaan. Tuskin mikään muu asia on saanut viimeisten kolmen vuoden aikana julkisuutta kuin taloudellinen tilanne koko maapallolla. Bernie Madoffin pyramidihuijaus johdattaa lukijan aiheeseen jossa siirrytään askel askeleelta kohti Wall Streetin rikastumisen humalaa. Mykkänen tiputtelee tekstinsä sekaan vaikuttavan määrän faktoja ja viitteitä lähteisiin, mutta teksti ei vaikuta ollenkaan akateemiselta vaan hyvin luettavalta ammattikirjoittajan työltä. Mielenkiintoisiin faktoihin kuuluu muun muassa se tieto, että George W. Bush peri Bill Clintonilta ylijäämäisen budjetin, mutta nykyiselle presidentti Barack Obamalle Bush jätti perinnöksi lähes kaksinkertaistuneen valtionvelan. Näin siis Bushin jälkeen, jonka piti edustaa tiukkaa menokuria ja valtion roolin minimoimista.

Kirjan neljäs luku on omistettu edellisille presidentinvaaleille. Obamania valtasi Yhdysvallat ja Mykkänen seurasi sivusta niin demokraattien kuin republikaanien kamppailua aina puolueiden esivaaleista lopulliseen finaaliin. Tekstistä paistaa selvästi Mykkäsen perehtyneisyys aiheeseen, sillä Yhdysvaltojen vaalijärjestelmä ei ole yksinkertainen valitsijamiehineen ja supervalitsijamiehineen. Mykkäsen intensiivinen raportointi on henkeäsalpaavaa, tuntuu kuin eläisi uudelleen vuoden 2008 tapahtumia, sillä niin eloisasti Mykkänen niistä kirjoittaa. Vuosi 2008 tuntui tarjoavan Yhdysvalloille uutta mahdollisuutta, tilaisuutta luoda nahkansa uudelleen kuten se niin monesti aiemmin historiansa aikana on onnistunut tekemään. Marraskuussa 2008 tuntuikin, että vain taivas on rajana sille, mitä maassa tulee tapahtumaan kun Obaman valinta varmistui. Yltiö-optimismi johti kuitenkin vaalien jälkeiseen krapulaan. Vaaleissa takkiinsa saaneet republikaanit suhtautuivat Obamaan kuin antikristukseen ja hetkelliseksi jäänyt toivo paremmasta hautautui nopeasti politiikan realiteetteihin. Talouskriisi ajoi ihmisiä ja yhtiöitä konkurssiin, terveydenhuoltouudistus joutui taas kerran vastatuuleen ja politiikka palasi politiikaksi. Ollaan päästy Yhdysvaltojen sisäpolitiikan keskiöön, mikä on valtion rooli kansalaisten elämässä? Tämä kahtiajako on repinyt Yhdysvaltoja sisäisesti sen perustamisesta lähtien. Mykkänen käyttää esimerkkinä juuri terveydenhuoltouudistusta, jonka Obama oli luvannut toteuttaa vaalikampanjansa aikana. Tämä aloitti kuitenkin "kapinan" keskushallintoa vastaan, taas kerran. Kansalaisia on peloteltu sosialisoidulla terveydenhuollolla vähintään Reaganin ajoista lähtien ja taas kerran vanha kytenyt kiista syttyi liekkeihin. Toinen puoli pitää julkista terveydenhuoltoa ihmisoikeutena ja toinen käytännössä ihmisoikeuden vastaisena. Esimerkiksi aborttikysymys nousee rintamalinjojen välille ja tietysti periamerikkalainen termi vapaus. Mykkänen selvittää kiistan taustoja aina laajemmalle tasolle, takaisin tulkintaan Yhdysvaltojen perustuslaista. Samalla päästään käsiksi konkreettisiin sisäisiin teemoihin, jotka USA:ssa puhuttavat ja jakavat kansalaisia sekä politiikkoja kahteen leiriin.

Nämä teemat ovat Yhdysvalloissa abortti, uskonto, aseidenkanto-oikeus ja talous. Totuuden loppu luvussa Mykkänen kertoo tästä kahtiajaosta, joka näkyy ihmisten arjessa ja elämässä eri puolilla Yhdysvaltoja. Oli kysymys mikä tahansa sillä on lähes aina kannattajansa ja vastustajansa. Monesti rintamalinja on helppo vetää liberaalien ja konservatiivien välille. Liberaalit tarkoittavat pääsääntöisesti rannikoilla asuvia suurkaupunkien asukkaita, joilla on korkeakoulututkinto, moderni arvomaailma sekä hyvin usein he äänestävät demokraatteja. Konservatiiveihin taas luetaan uskonnollisen oikeiston edustajat, jotka asuvat maan keskiosissa (ns. flyover states tai biblebelt). Abortinvastustus, konservatiiviset ja usein isänmaalliset arvot kuvaavat konservatiiveja lyhyesti, suurin osa konservatiiveista äänestää republikaaneja. Tämä sisäinen jaottelu uhkaa Yhdysvaltojen menestystä, sillä tutkimuksien mukaan ihmiset hakeutuvat jopa asumaan sellaisille seuduille jossa asuu valmiiksi samanmielisiä ihmisiä. Kun nykyään voi mediasta ja erityisesti internetistä valita haluamansa seurattavat foorumit niin toinen osapuoli voi jäädä täysin vieraaksi. Tällöin stereotypiat korostuvat ja mielipiteet korostuvat. Mykkänen käykin kirjassaan lävitse historiasta tapauksia joissa on käytetty väkivaltaa oman mielipiteen esilletuonnissa. Tällaisia lähihistoriasta ovat ainakin vuonna 1996 Oklahoman pommi-isku ja vuoden 2011 alussa tapahtunut kongressiedustaja, demokraatti Gabrielle Giffordsia vastaan tehty aseellinen hyökkäys. Kuin ihmeen kaupalla Giffords selvisi hyökkäyksestä hengissä, mutta kongressiedustajaa hänestä ei enää tule. Yhteiskunnallinen jakautuminen niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin psykologisesti on Yhdysvaltojen suuri haaste. Kuinka yhdistää kansa, joka ei ole millään muotoa yhtenäinen tai kuinka edes luoda järjellinen keskusteluyhteys eri ryhmittymien välille. Näihin kysymyksiin ei kukaan osaa vielä vastata, eikä Mykkänen edes pyri siihen. Sen sijaan hän siirtyy käsittelemään sitä, mikä Yhdysvaltoja yhdistää, eli kulttuuri erityisesti populaarikulttuuri.

Yhdysvaltojen populaarikulttuurin esittely paljastaa Mykkäsen haluavan kertovan Yhdysvalloista myös muita kuin huonoja uutisia. Hän itse myöntääkin kirjassaan, että hän kokee itse olevansa osittain vastuussa USA:n huonosta kuvasta Suomessa juttujensa takia. Mykkänen selvästi pitää myös Yhdysvalloista ja miksi ei pitäisi, maa on paljon enemmän kuin sen johtajat tai sen harjoittama ulkopolitiikka. Minä lukijana annan Mykkäselle anteeksi huonot uutiset ja näenkin juuri tässä tarpeellisen havainnon maan kulttuurista puhuttaessa. Jos tiedottaminen maan tilasta (niin sisäisistä kuin ulkoisista) jätettäisiin amerikkalaisten omalle vastuulle, niin millainen kuva meillä olisi Yhdysvalloista? Populaarikulttuurin tarjoama imelä kuva maasta jossa asuvaa vain R.E.M yhtyeen sanoituksia mukaillen "shiny happy people", eikö kolikon toinen puoli ansaitse tulla myös kerrotuksi? Valitettavasti uutiset tai paremmin uutiskynnyksen ylittäminen vaati "huonoja" uutisia. Siinä Mykkänen on oikeassa, että kyllä amerikkalainen kulttuuri on maailman kulttuuria. Ihmiset kaikkialla maailmassa tunnistavat elokuvat, televisiosarjat ja musiikin joka tulee Yhdysvalloista. Yhdysvalloissa asuu yli 300 miljoonaa ihmistä joten stereotypiat tyhmistä jenkeistä voidaan haudata ja tämän myös Mykkänen haluaa tuoda esille. Maa on houkutellut puoleensa maahanmuuttajia kaikkialta maailmasta ja se on tuottanut huimat määrät saavutuksia joita muualla maailmassa voidaan katsoa kadehtien. Samalla kuitenkin kuten Mykkänen kahdessa viimeisessä toteaa on maa suurten kysymysten ja epävarman tulevaisuuden ääressä, aivan kuten koko muu maailma. 
Onko Yhdysvaltojen hukattu vuosikymmen maksamassa sille johtavan valtion aseman menettämisen Kiinalle, Intialle tai kenties Brasilialle? Vai onko maailmanpolitiikassa kääntymässä uusi moninapaisen maailman aikakausi. Oli miten oli niin selvää on se, että myös tulevaisuudessa Yhdysvallat kuuluu maapallon vaikutusvaltaisempiin valtioihin. Tästä pääsemme tekstin alussa viittaamaani Kiina rynnistää huipulle kirjaan. Kansikuvia myöten kirjat tuntuvat muodostavat parivaljakon Kiimerikan jossa osapuolten välille on syntynyt sellainen duopoli josta kumpikaan osapuoli ei voi irtaantua. Yhdysvallat ovat kuluttaneet Kiinan lainarahalla viimeiset kymmenen vuotta ja vastavuoroisesti Kiina rikastunut Yhdysvaltojen kaupallaan viimeiset kymmenen vuotta. Tämä rahavirta ja sen heikkeneminen tai pysäyttäminen ei ole kummankaan osapuolen etujen mukaista ja näin ollen Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä vallitsee tietynlainen symbioosi. Mykkänen tarttuu tuohon suhteeseen kirjan tekstissään, mutta erityisen hyvin se tulee esiin kirjojen kansikuvissa. Kiina rynnistää huipulle kirjan kansi näyttää kuvaa vaurastuneesta Kiinasta, maasta joka on palaamassa historialliselle paikalleen maailman huipulle. Amerikka kirja taas nimeään myöden kuvaa vaikeuksissa eteenpäin pyrkivää suurvaltaa, joka uhkaa valahtaa hiekkaan kiinni kun kiinalainen bisnesmies rynnistää huipulle sikari huulillaan aurinkotuolissa maaten. Pekka Mykkäsen Amerikka, hiekkaan valuvia unelmia on todella hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen tilapäivitys tämän päivän Yhdysvalloista. Suosittelen lämpimästi.