Viikonlopuksi blogipäivitys klassikko kategorian merkeissä. Kyseessä on yksi 2000-luvun alkuvuosien kiinnostavimmista teoreetikoista eli Manuel Castells. Castellsin trilogia The Information Age: Economy, Society and Culture kuului informaatioyhteiskunnan keskeisiin teoksiin. Tietyllä tapaa on jopa ironista kuinka osa Castellsin teksteistä tuntuu jo hieman vanhentuneilta vaikka esimerkiksi Erich Frommin teoriat tuntuivat istuvan nykyisyyteen vielä useamman vuosikymmenen jälkeenkin. Castells on joutunut oman teoriansa uhriksi, teknologinen kehitys on ollut niin nopea, että termi informaatioyhteiskunta on jo "vanhentunut". Castellsin trilogia on tästä huolimatta tutustumisen arvoinen erityisesti yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten osalta.
Viikonlopuksi blogipäivitys klassikko kategorian merkeissä. Kyseessä on yksi 2000-luvun alkuvuosien kiinnostavimmista teoreetikoista eli Manuel Castells. Castellsin trilogia The Information Age: Economy, Society and Culture kuului informaatioyhteiskunnan keskeisiin teoksiin. Tietyllä tapaa on jopa ironista kuinka osa Castellsin teksteistä tuntuu jo hieman vanhentuneilta vaikka esimerkiksi Erich Frommin teoriat tuntuivat istuvan nykyisyyteen vielä useamman vuosikymmenen jälkeenkin. Castells on joutunut oman teoriansa uhriksi, teknologinen kehitys on ollut niin nopea, että termi informaatioyhteiskunta on jo "vanhentunut". Castellsin trilogia on tästä huolimatta tutustumisen arvoinen erityisesti yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten osalta.
THE INFORMATION AGE
Manuel Castellsin kolmiosaisesta kirjasarjasta The Information Age: Economy, Society and Culture on tullut informaatioaikaa ja sen syntyä selvittävä klassikko. Kirjasarjan kantava voima on yksilön ja globaalien verkostojen välinen jännite. Castells käyttää näistä termejä The Self ja The Net. Castellsin mukaan yhteiskunnat ovat yhä enemmän rakentuneet kaksinapaiseen vastakkaisasetteluun The Netin ja the Selfin välillä. Mitä nämä käsitteet the Net ja the Self sitten ovat, Castellsin teorian jäsentävä näkemys on, että aikamme yhteiskuntien keskeisin jännite muodostuu abstraktien ja universaalien instrumentaalisen vaihdon verkostojen the Net ja historiallisesti ja paikallisesti muodostuneiden identiteettien the Self välille. Castellsin käyttämänä nämä käsitteet ovat vielä moni merkityksellisempiä kuin minun käyttämäni termit yksilö ja globaaliverkosto. The Information Agen tarkoituksena on antaa sosiaalitieteellisestä näkökulmasta kokonaiskuva globalisoituvasta maailmasta. The Information Age on kuvaus siitä miten erilaiset globaalit verkostot ovat kasvattaneet merkitystään informaatioteknologian kehittymisen myötä ja miten paikalliset identiteetit suhtautuvat globalisaatioon. Tämä globaalien verkostojen ja paikallisten identiteettien välinen kaksijakoisuus onkin Castellsin trilogian keskeinen elementti. Jännite globaalin ja paikallisen välillä johtaa muutoksiin ihmisten välisessä kanssakäymisessä, erityisesti kansainvälisen talouden jatkuva kiristyvä kilpailu ja hallinnon järjestelmät vaikuttavat ihmisten välisiin suhteisiin.
VERKOSTOJEN NOUSU
Kirjasarjan ensimmäinen osa The Rise of the Network Society on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1996 ja sittemmin siitä on julkaistu toinen uudistettu painos vuonna 2000. Tässä teoksessa Castells esittelee lyhyesti informaatioteknologian kehittymiskaaren. Castells aloittaa analyysinsa siitä, miten informaatioteknologian kehitys on vaikuttanut erityisesti talouteen, sekä ajan ja paikan käsityksiin. Ensimmäisessä osassa Castells kiinnittää jo huomiota paikallisten identiteettien ja globaalien verkostojen väliseen ”kamppailuun”.
Castellsin mukaan talouden verkostot ovat muuttuneet viimeisen neljännesvuosisadan aikana merkittävästi juuri informaatioteknologian kehittymisen vauhdittamina. Näistä verkostoista on kasvanut tietoteknologian mahdollistamina maailmanlaajuisia eri yhteiskunnan osa-alueet lävistäviä toimijoita. Globaali talous on tiukasti liitoksissa tietotekniikkaan ja tuottavuuteen. Tietoteknologia on mahdollistanut uudenlaisen globaalin markkinatalouden, jonka keskustassa on globaalit finanssimarkkinat. Maailmanlaajuinen osakesijoittaminen ja finanssimarkkinoilla toimiminen on tullut mahdolliseksi uuden informaatioteknologian vuoksi. Tietotekniikka mahdollistaa maailmanlaajuisten taloussuhdanteiden seuraamisen lähes reaaliajassa ja tämä on tuonut erilaisia uusia mahdollisuuksia kansainvälisiin finanssimarkkinoihin. Castells huomauttaa kuitenkin, että kun 1980- ja 1990 –luvuilla tapahtunut markkinoiden vapauttaminen on johtanut lopulta uudenlaisten kauppablokkien syntymiseen.
Paikallinen vastaan globaali
Samaan aikaan kuin talouden toimijat ja organisaatiot muuttuivat yhä enemmän maailmanlaajuisiksi ja kansainvälisiksi niin paikallisuus ei suinkaan menettänyt merkitystään talouden kentässä sillä samaan aikaan kun talouden organisaatiot toimivat globaalisti on työ yhä paikallista. Tämä tarkoittaa sitä, että kun talousmaailma on maailmanlaajuisesti verkostoitunut, niin työväenluokka ei ole onnistunut luomaan kollektiivista maailmanlaajuista työväkeä vaan työ on pysynyt paikallisena. Castellsin teorian mukaan työläiset ovat paikallisia ja työ ei katoa mihinkään globaalin informaatioajan maailmassa. Tässä nousee esille ristiriita globaalin verkoston ja paikallisten identiteettien välille. Kun globaali kapitalismi alkaa hallita markkinoita, niin työväki ei pysty luomaan kollektiivista identiteettiä ja siitä tulee yksilöllisyyttä korostava hajanainen voima, joka on kiinnostunut vain omista mielenkiinnonkohteistaan ja projekteistaan. Nykyinen maailmanlaajuinen talousjärjestelmä sekoittaa ihmisten välisiä suhteita ja näistä suhteista tulee epäselviä. Pääoma ja työ ovat yhä kasvavassa määrin eri ajassa ja paikassa. Kansainvälinen talous elää verkostossa, jossa ajalla ja paikalla ei ole merkitystä. Aika ja paikka muuttavat merkitystään tietoteknologian kehittymisen mahdollistettua sen, että ihminen voi olla yhteydessä omaan verkostoonsa missä tahansa tai milloin tahansa. Sosiaalinen todellisuus ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen eivät enää vaadi perinteistä sosiaalista kanssakäymistä vaan ajan ja paikan merkitys on kadonnut myös ihmisten välisistä suhteista.
Verkostojen kehittyminen ei vaikuta pelkästään talouteen ja työhön vaan myös verkostot ja informaatioaika vaikuttavat yhä enemmän kulttuurin ja valtaan. Tiedotusvälineet ja media ovat muuttuneet informaatioteknologian kehittymisen myötä ja ne ovat näin ollen vaikuttaneet myös vallan muuttumiseen. Poliittisesta vallasta on tullut kamppailua, jota käydään yhä kasvavassa määrin median kentällä. Imagon ylläpitäminen on yhteydessä vallan ylläpitämiseen. Yhä syvemmällä tasolla myös yhteiskunnan materiaalinen perusta, tila ja aika ovat muuttumassa. Laajemmassa historiallisessa näkökulmassa verkostoyhteiskunta edustaa kvalitatiivista muutosta ihmisten kokemuksissa. Tämä on ymmärrettävissä vanhan sosiologisen näkökannan mukaan, jonka perusteella suurin osa ihmisen sosiaalisesta toiminnasta voidaan ymmärtää luonnon ja kulttuurin välisestä suhteesta. Nyt olemme uudella aikakaudella, sillä ihminen on viimein onnistunut ottamaan yliotteen luonnosta, kun ihmiskunta on lähes koko aikaisemman historiansa ajan ollut luonnon armoilla. Nyt ihmiskunta on uudessa tilanteessa, jossa luonto on valloitettu ja ihmiset elävät voittopuoleisesti sosiaalisessa maailmassa.
IDENTITEETIT
Castellsin trilogian toinen osa The Power of Identity keskittyy suurelta osin tähän termien the Self ja the Net väliseen ristiriitaan. 1900-luvun loppupuolen on tapahtunut teknologisen vallankumouksen, kapitalismin muuntumisen ja valtioiden muuttumisen lisäksi myös kollektiivisen identiteetin muutos. Castells käsittelee identiteettiä ainoastaan kollektiivisen eli yhteisöllisen identiteetin näkökulmasta, joten Castellsin identiteettikäsite ei tarjoa selitystä yksilön kehitykseen vaan yhteisöjen muuttumiseen. Castellsin teoria erottaa yksilöiden roolikäsitteen tiukasti identiteetistä. Tämän teorian perusteella kaikki identiteetit ovat sosiologisesta näkökulmasta rakentuneita identiteettejä. Castells tarkoittaa identiteetillä ainoastaan kollektiivista identiteettiä, joka rakentuu useamman ihmisen eli siis jonkin ryhmän yhteiseksi identiteetiksi. Identiteettejä tarkastellessa on kuitenkin selvitettävä miten, mistä, kenen toimesta ja ketä varten kollektiiviset identiteetit ovat muodostuneet. Identiteetti rakentuu historiasta, maantieteestä, biologiasta, tuottavista ja uudelleen tuottavista instituutioista, kollektiivisesta muistista, yksilöllisistä haaveista, valtakoneistosta ja uskonnollisista ilmoituksista. Yksilöt, sosiaaliset ryhmät ja yhteiskunnat tuottavat näitä materiaaleja ja uudelleen suuntaavat niiden tarkoitusta, koska tällaiset kulttuuriset projektit ovat aina yhteydessä sosiaaliseen rakenteeseen ja tämän rakenteen aikaan sekä paikkaan.
Castellsin hypoteesin mukaisesti yleisesti kollektiivisen identiteetin luomisessa vaikuttavat se ketkä tätä identiteettiä tuottavat ja miksi. Identiteetin tuottajat pystyvät suuressa määrin määrittämään minkälaisen symbolisen sisällön tämä identiteetti saa, lisäksi he pystyvät määrittämään identiteetin tarkoituksen niille, jotka haluavat samaistua tai jättäytyä ulkopuolelle tiettyyn identiteettiin. Tämän vuoksi identiteetin rakentumiseen vaikuttavat huomattavasti valtasuhteet. Castells tekee kolmijaon erilaisille identiteetin rakentamisen lähtökohdille.
1) Oikeutettu identiteetti: Tämän identiteetin tuottaa yhteiskunnan hallitsevat instituutiot laajentaakseen ja oikeuttaakseen omaa voimaansa. Auktoriteettien luoma hallitseva identiteetti sopii myös moniin nationalismia koskeviin teorioihin.
2) Vastarinta identiteetti: Tämän identiteetin taustalla ovat yhteiskunnassa väheksytyssä arvossa olevien ääni. Identiteetti rakentuu valtaapitävien vastustamisesta.
3) Projekti identiteetti: Kun sosiaaliset toimijat tiettyjen saatavilla olevien kulttuuristen tarpeiden perusteella rakentavat uutta identiteettiä, joka uudelleen määrittää heidän asemansa yhteiskunnassa. Näin tapahtuessa identiteetin tarkoitus on myös muuttaa vallitsevaa sosiaalista rakennetta.
Nämä Castellsin kolme erilaista identiteetin rakentumisen tyyppiä voivat toki muuttua, sillä esimerkiksi vastarinta identiteetistä saattaa muodostua ajan myötä hallitseva yhteiskunnan instituutioiden laillistaman identiteetti. Castells vielä korostaa, että nämä kolme erilaista identiteetin rakennusprosessia tuottavat erilaisia tuloksia rakennettaessa yhteiskuntaa. Oikeutettu identiteetti luo kansalaisyhteiskunnan, jossa organisaatioita ja instituutioita kuten myös rakentuneita ja organisoituja yhteiskunnallisia toimijoita, jotka uudelleen tuottavat voimassa olevaa identiteettiä. Castellsin mukaan tämä kansalaisyhteiskunnan käsite eroaa merkittävästi siitä, miten useimmiten kansalaisyhteiskunta käsitetään. Castells osoittaa, että tällaiset organisaatiota ja instituutiot, jotka ylläpitävät voimassa olevaa identiteettiä ovat usein kirkkoja, puolueita, ammattiyhdistyksiä, osuuskuntia ja muita vastaavia. Vastarinta identiteetti johtaa erilaisten yhteisöiden tai yhdyskuntien syntymiseen. Castellsin mukaan juuri vastarinnalla synnytetty identiteetin rakentaminen on yleisin tapa rakentaa identiteetti tämän päivän yhteiskunnassa. Se rakentaa yhteisen vastarinnan yhteistä vastusta vastaan, jota yksilö ei voisi yksin kohdata. Tätä identiteettiä määrittää selkeästi aika, paikka ja biologia. Esimerkiksi etnisin perustein syntynyt nationalismi on luotu usein vastarintana ulkopuolisia vastaan. Tällöin on helppo luoda uusi identiteetti, joka erottaa ”meidät” muista. Kolmas identiteetin rakennusmuoto on projekti identiteetti joka luo etupäässä subjekteja. Yksilöt eivät ole Castellsin mukaan subjekteja vaan subjektit ovat kollektiivisia yhteiskunnallisia toimijoita, joiden kautta yksilöt saavuttavat holistisen tarkoituksen kokemuksilleen. Tässä tapauksessa identiteetti rakennetaan alistetun identiteetin tilalle voimaantumisen keinoin.
Castells jatkaa teoksessaan käsittelemällä nationalismia globalisaation aikakaudella. Globalisaation aikakausi on Castellsin mielestä myös nationalismin elpymisen aikakausi. Kansallisvaltiot ja kansallisuus rakentavat yhä uudestaan identiteetin, joka perustuu erottautumiseen ulkopuolisia vastaan. Tämä historiallinen kehityssuuntaus on yllättänyt monet, sillä nationalismi on julistettu kuolleeksi jo monta kertaa historian aikana. Nationalismi on kuitenkin nostanut päätään samanaikaisesti kun talous on globalisoitunut, poliittisista järjestelmistä on tullut kansainvälisiä, ihmisten välisestä kanssa käymisestä on rajat kadonnut tietotekniikan ansiosta ja kulttuurit ovat aiempaa enemmän tekemisissä toistensa kanssa.
Kansat ilman valtiota
Castells kirjoittaa myös kansoista, joilla on vahva identiteetti, mutta ei omaa valtiota. Esimerkiksi Katalonian maakunta Espanjassa on historiallisesti muodostanut identiteetin, jota korostaa oma kieli. Kuitenkin Katalonia on säilynyt osana Espanjaa. Samanlainen tapaus ovat baskit, joiden itsenäisyyshaaveet elävät myös. Palestiinalaiset ovat myös kansakunta ilman valtiota, sillä palestiinalaisten yhteinen identiteetti on rakentunut voimakkaasti varsinkin Israelin valtion perustamisen jälkeen. Yhteinen ja paikallisesti rakentunut historia, oma kieli ja oma alue ovat tärkeimpiä kansojen tunnusmerkkejä. Vastakohtana kansoille ilman valtiota ovat valtiot joissa on monia kansoja. Entiset sosialistiset valtiot kuten Neuvostoliitto, Jugoslavia ja Tshekkoslovakia olivat tällaisia valtioita, joissa oli monia kansoja ja erityisesti ne olivat kahden tai useamman olemassa olleiden valtioiden tilalle perustettuja valtioita.
Alueelliset identiteetit ovat muodostuneet kanssakäymisessä muiden samalla alueella oleskelevien ihmisten kanssa. Ihmiset ovat vuorovaikutuksessa oman ympäristönsä kanssa, oli tuo ympäristö sitten kylä, kaupunki tai lähiö. Näissä paikallisissa ympäristöissä sitten ihmiset ovat vuorovaikutuksessa naapureidensa kanssa. Nykyaikana tämä vuorovaikutus oman paikallisen ympäristön kanssa saattaa olla vähäistä, mutta sitä kuitenkin on. Tällaisen paikallisen identiteetin syntymiseen vaikuttaa yhteisten päämäärien puolesta toimiminen. Voimakkaimmillaan paikallinen identiteetti on jos se syntyy vastustamaan jotain ulkopuolista hanketta, joka koetaan uhkaksi omalle ympäristölle. Tätä ilmiötä kutsutaan ”not in my backyard”, eli ei minun takapihalleni. Esimerkiksi jos jollekin alueelle aiotaan perustaa kaatopaikka niin tällä alueella asuvat muodostavat hyvin todennäköisesti yhteisen vastarinnan tätä kaatopaikka hanketta vastaan, sillä he kokevat, että kaatopaikka pilaisi heidän ympäristönsä. Kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ovat myös monesti paikallisesti syntyneitä järjestöjä, jotka toimivat paikallisesti yhteisen hyvä eteen.
Kulttuuriset yhteisöt muodostuvat kolmesta keskeisestä piirteestä. Ne ilmenevät reaktioina vallitseviin sosiaalisiin trendeihin. Ne syntyvät puolustamaan ja suojaamaan ympäröivältä maailmalta. Lisäksi ne ovat kulttuurisesti tuotettuja, sillä tiettyyn ryhmään kuulumista tuotetaan yhteisten symbolien avulla. Esimerkiksi jokin tietty vaate merkitsee kuulumista johonkin tiettyyn ryhmään. Kuten kipa juutalaisilla tai huivi islamilaisilla naisilla. Tällaisten yhteisöjen muodostuminen ei ole sattumanvaraista, sillä näiden yhteisöjen rakennusaineina toimivat aika, paikka, kieli ja ympäristö. Joten ne ovat rakentuneet ajallisesti ja paikallisesti määräytyneiden tapahtumien perusteella.
Uusi politiikka
Castellsin teoksen toinen merkittävä osa on politiikan uudelleen muotoutuminen. Castells esittää teoriassaan kolme erilaista demokratian kehityspolkua. Ensimmäinen polku on Castellsin mukaan, että paikallisentason politiikka on muuttunut 1990-luvulla eri puolilla maailmaa. Informaatioteknologia on tarjonnut myös paikallishallinnolle tilaisuuden saada uudelleen yhteys paikallisiin asukkaisiin. Paikallis- radio ja televisio ovat tuoneet monissa maissa uuden ulottuvuuden paikalliseen hallintoon. Castells myös korostaa, että paikallistason muutokset ovat kaikkein perusteellisimpia muutoksia demokratiaprosessissa. Toisena polkuna Castells esittelee tietoteknologian mahdollisuuden tarjota kansalaisille suurempaa osallisuutta politiikkaan ja päätöksentekoon. Teknologia tarjoaa pohjan kansalaisille osallistua keskusteluun ja vaikuttaa päätöksentekoon uudella tavalla. Tämä tapa toisi Castellsin mukaan yksilöiden äänet samanarvoisiksi kun välissä ei olisi mediaa kontrolloimassa sitä, kenen ääni pääsee julkisuuteen. Edellä mainittua näkemystä on kuitenkin kritisoitu siitä, että tietoteknologia ei ole välineenä demokraattinen. Kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta edes käyttää hyväksi nykyistä teknologiaa. Kolmas polku on kansalaisjärjestöjen organisoituminen ja mobilisoituminen. Nämä kansalaisjärjestöt, joiden tarkoitus ei ole luoda uutta politiikkaa vaan ne ovat usein syntyneet humanitaarisia tarpeita varten. Esimerkiksi Amnesty International, Medicins sans frontiéres (lääkärit ilman rajoja) ja Oxfam ovat tällaisia järjestöjä. Tällaisia kansalaisjärjestö on maailmassa tuhansia sekä paikallisia, että globaaleja. Kansalaisjärjestöt tuovat julkiseen keskusteluun uusia aiheita joilla on vankka konsensus ja jotka eivät asetu minkään poliittisen puolueen taakse. Nämä kansalaisjärjestöt pyrkivät suoraan vuorovaikutukseen kansalaisten kanssa, eli he tuovat ihmisten tietoisuuteen keinoja, joilla voi vaikuttaa johonkin tiettyyn ongelmaan esimerkiksi ostoboikotit tai rahan kerääminen luonnonkatastrofien uhreille. Näiden kansalaisjärjestöjen lopullinen päämäärä on vaikuttaa yhteiskunnan päätöksentekoon, mutta eri tavalla kuin perinteisten vaikuttavien organisaatioiden. Kansalaisjärjestöt näyttävät tulevan ”suosituksi” kaikissa yhteiskunnissa, niiden rooli on kasvanut huomattavasti nykyisessä yhteiskunnassa ja ne käyttävätkin uudenlaista valtaa esittäessään ihmisille uuden poliittisen toimintatavan ja uusia poliittisia ongelmia joihin perinteiset poliittiset vaikuttajat eivät puutu.
VUOSITUHANNEN LOPPU
Castellsin trilogian kolmas osa keskittyy uuden maailmanjärjestyksen selventämiseen. Castellsin mukaan uutta aikaa kuvastaa vanhan Itä - Länsi vastakkainasettelun päättyminen Neuvostoliiton hajoamiseen ja Itä-blokin kuihtumiseen. Polarisaatio ei ole kuitenkaan päättynyt, vaan nykyisin maailma voidaan jakaa entistä selvemmin Pohjoinen - Etelä vastakohtina. Rikas Pohjoinen ja köyhä Etelä, erityisesti Afrikka kärsii tästä uudesta maailmasta. Afrikka, varsinkin Saharan eteläpuoleinen Afrikka on suistunut informaatiokapitalismi ajan kehityksessä yhä synkemmille vesille. Köyhyys on Afrikan suurin ongelma, elintaso ei ole noussut Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa samalla tavalla kuin muualla maailmassa ja kehitys on huolestuttavaa.
Myös länsimailla on uudenlainen huolenaihe. Köyhyys on ongelma myös monissa länsimaissa, vaikka yleinen elintaso on noussut vielä viime vuosina, on väestön jakautuminen hyvä- ja huono-osaisiin jyrkentynyt. Castells käyttää esimerkkinä sosiaalista syrjäytymistä, josta on tullut merkittävä ongelma monissa länsimaissa. Huono-osaisuus ja köyhyys liittyvät useasti köyhyyteen ja näin ollen on monissa länsimaissa syntynyt aivan uusi syrjäytyneiden ja köyhien ryhmä.
TILINTEON HETKI
Castells päättää trilogiansa päätelmiin, jotka kasaavat koko kirjasarjan havainnot yhteen. Castells puhuu vuosituhannen vaihteesta aikana, jolloin on syntynyt ”uusi maailma”. Tämän uuden ajan syntymisessä hän erottelee kolme toisistaan irrallista prosessia, jotka ovat sittemmin kytkeytyneet toisiinsa ja luoneet tämän uuden maailman järjestyksen. 1960- ja 70-luvuilla alkaneet prosessit ovat johtaneet tämän ”uuden maailman” syntymiseen. Nämä kolme prosessia ovat: Informaatioteknologian vallankumous, talousjärjestelmien kriisi 70-luvulla ja sosiaalisten liikkeiden kukoistamiskausi, joka alkoi hippiliikkeestä ja ympäristöliikkeestä 60- ja 70-luvuilla. Näiden prosessien kehittymisen myötä on syntynyt uusi yhteiskunnallinen rakenne; verkostoyhteiskunta, uusi talous, globaali kapitalismi ja uusi kulttuuri, virtuaalikulttuuri. Castells on käsitellyt teoksessaan erityisesti informaatioteknologian vallankumousta, joka on muodostanut uuden materiaalisen perustan uudelle yhteiskunnalle. Informaatioyhteiskunnassa varakkuuden luominen, vallan käyttö ja kulttuuristen koodien luominen ovat tulleet riippuvaisiksi yhteiskuntien ja yksilöiden teknologisesta kyvykkyydestä.
Informaatioteknologia on ollut keskeisessä roolissa talouselämän muutoksessa. Ilman tietoteknologian kehittymistä ei uudenlainen kapitalismi olisi ollut mahdollista. Tässä globaalissa toisistaan riippuvaisessa uudessa taloudessa uudet kilpailijat, firmat ja valtiot alkoivat vaatia lisääntyvää osuutta tuottavuutta, kauppaa, pääomaa ja työtä. Pääoman, työn, informaation ja markkinoiden verkostot alkoivat linkittyä teknologian avulla maailmanlaajuisesti, samalla ne käänsivät selkänsä sellaisille köyhimmille ja huono-osaisimmille alueille. Tällä tavalla verkostot jättivät tietyt alueet ulkopuolelle kehityksestä. Näitä verkostojen ulkopuolelle jätettyjä alueita Castells kuvaa termillä neljäs maailma.
Castells kirjoittaa myös uudenlaisen yhteiskunnan syntymisestä tässä uudessa maailmassa. Uusi yhteiskunta syntyy kun tapahtuu tarpeeksi muutoksia tuottavuudensuhteissa, vallansuhteissa ja kokemuksen suhteessa. Tämä muutokset johtavat sosiaalisten tapojen muuttumiseen ajan ja paikan suhteen ja uuden kulttuurin syntymiseen. Castells esittelee mielestänsä tärkeimmät muutokset, jotka ovat johtaneet uuden yhteiskuntajärjestyksen syntymiseen. Tuottavuuden muutos taloudessa on Castellsin mielestä yksi merkittävistä yhteiskunnan muutoksista. Tuottavuus ja kilpailukyky ovat informaatioajan keskeinen taloudellinen mahti. Tuottavuuden ja kilpailukyvyn myötä työn rooli on muuttunut yhä enemmän tuottajan rooliin, työn tarkoitus on tuottaa yritykselle. Taloudellisen voiton tekeminen osakkeenomistajien hyväksi on nykyisin yksityisten yritysten pääasiallinen tehtävät. Samalla työntekijöiltä ja markkinoilta odotetaan joustavuutta, tuottajan rooli on tehdä pääomaa osakkeenomistajille joten työntekijöiden on annettavat yhä suurempi osa itsestään yritysten käyttöön. Yritysten omistajarakenne on siis muuttunut ja tämä tekee omistajista usein kasvottomia yksilöitä vanhojen perheyritysten omistajien sijaan. Sijoittamisella haetaan taloudellista hyötyä ja usein pitkäaikainen sijoittaminen on toissijaista jos taloudellista hyötyä voi saada nopeasti.
Näiden muiden muutosten lisäksi vielä sosiaalisten luokkien suhteet muuttuvat. Muutos asettaa ihmiset kahteen eri kategoriaan. Niihin, jotka menestyvät uuden informaatioteknologian aikana, joiden koulutus ja taidot tekevät heistä kysyttyjä bisnesmaailmassa. Samalla syntyy uusi syrjäytyneiden ryhmä, joka jää ulkopuolelle tästä tietoteknologian kehityksestä ja samalla he jäävät ulkopuolelle mahdollisuuksista nousta pois köyhyydestä ja huono-osaisuudesta. Nämä ihmiset joutuvat taistelemaan huonoista työpaikoista, joiden työolot ovat usein huonot ja puutteelliset, työ on usein vain väliaikaista ja varmuus elämästä puuttuu. Erityisesti köyhien maiden ihmiset ovat vaarassa joutua tähän loukkuun kun kapitalismi kaipaa vain kaikkein kyvykkäimpiä ja koulutetuimpia yksilöitä.
Sosiaalisten luokkien välisessä teoretisoinnissa Castells osuu oikeaan. Nykyisiä "voittajia" ovat juuri ne henkilöt joiden koulutus ja taidot tekevät kysyttyjä globaaleilla työmarkkinoilla. Samalla kuitenkin "syrjäytyneiden" luokka kasvaa jatkuvasti kun "voittajat" määrittävät entistä enemmän suljetussa eliitissään maapallon tulevaisuutta.
