Unohdettu sankari

Tämä essee on omistettu yhdelle aliarvostetulle teoreetikolle, joka poistui keskuudestamme jo 30-vuotta sitten. Kuitenkin hänen ajatuksensa tuntuvat istuvan vuoden 2010 Suomeen paremmin kuin 30-vuotta sitten. Kyseinen teoreetikko on Erich Fromm. Saksalaissyntyinen Fromm pakeni monien muiden tiedemiesten tavoin natsihallinnon alta Saksasta Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa ja Meksikossa uran professorina luonut Fromm oli erikoistunut erityisesti psykologiaan, filosofiaan ja sosiologiaan. Psykoanalyysin alalla hän loi maineensa. Fromm ei ikinä saavuttanut samanlaista mainetta kuin hänen aiemmat kollegat Frankfurtin koulukunnasta, mutta tämä ei tarkoita että Frommin sanoman painoarvo olisi yhtään vähäisempi kuin nykyisinkin paljon luettujen Adornon ja Horkheimerin. Esseeni keskittyy Erich Frommin teokseen Olla vai omistaa.

To have or to be? Julkaistiin vuonna 1976. Kirja suomennettiin nopeasti ja se julkaistiin Suomessa vuonna 1977. Kirjan keskeisenä teemana on ihmisluonne. Kapitalistisen maailman talous- ja yhteiskuntajärjestelmä painottavat ihmisen omistavaa luonnetta. Tämä tarkoittaa että ihminen määritellään hänen omaisuutensa mukaan. Fromm taas painottaa ihmisen olevaa luonnetta, joka tarkoittaa omaan ajatteluun kykenevää ihmistä. Fromm kuvailee itse teoksen jatkavan radikaalihumanistisen psykoanalyysin alalla, ja se keskittyy analysoimaan itsekkyyttä ja epäitsekkyyttä kahtena perustavana luonteenasennoitumisena.

Erään harhan loppu

Teollisen ajan rajattoman kehityksen ja kasvun lupaus, lupaus luonnon herruudesta, aineellisesta yltäkylläisyydestä, suurimmasta mahdollisesta henkilökohtaisesta onnellisuudesta mahdollisimman monille ja lupaus rajattomasta henkilökohtaisesta vapaudesta on teollisenajan pitänyt yllä uskoa ja toivoa yhä uusissa sukupolvissa. Vapautuminen luonnosta, uskonnosta ja yhteiskunnallisista pakoista toi ihmisille mahdollisuuden uuteen aikaan. Tämä harha ihmisestä vapaana, luonnon ja maailman haltijana ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua.

Sosioekonominen järjestelmämme, toisin sanoen elämäntapamme synnyttää sairaita ihmisiä ja sairaan yhteiskunnan. Omanedun tavoittelu ja radikaalihedonismi ovat syöneet ihmiskunnan mahdollisuudet solidaariseen kanssakäymiseen. Ihmiset ovat muuttuneet vain ja ainoastaan taloudelliseksi välttämättömyydeksi. Samalla itsesäilytysviettimme turtuminen saattaa selittää myös ihmisiltä vaadittujen elintapamuutosten perusteellisuus, jonka ansiosta ihmiset jäävät vain odottamaan katastrofia kuin ryhtyvät uhrauksiin.

Omistamisen ja olemisen eron merkitys

Omistamisen ja olemisen vastakkaisuus ei Frommin mukaan tunnu arkijärjellä ajatellen kovinkaan selvältä. Omistaminen on meidän kulttuurissamme osa elämää. On aivan täysin normaalia, että meillä on esineitä ja tavaroita, joista voimme nauttia. Kulttuurissamme omistaminen on kuitenkin muuttunut ihmisen mitaksi. Näyttääkin siis siltä, että olemisen ytimenä on omistaminen.

Menneisyyden suuret elämäntaidon opettajat Buddhasta Jeesukseen ovat kuitenkin Frommin tulkinnan mukaan tehneet omistamisen ja olemisen vaihtoehtoisuudesta oppiensa keskeisimmän kohdan. Nämä elämäntaidon opettajat ovat painottaneet, että omistaminen ei ole ihmisen elämän päämäärä vaan oleminen.

Omistaminen ja oleminen jokapäiväisessä elämässä.

Nykyisissä yhteiskunnissa pidetään tärkeimpänä hyveenä omaisuuden ja voiton hankintaa, tämän ansiosta näemme harvoin merkkejä olevasta elämänmuodosta. Useimmiten ihmiset pitävät omistavaa elämäntapaa luonnollisena ja ainoana hyväksyttävänä elämismuotona. 

Fromm havainnollistaa omistavaa ja olevaa elämismuotoa kahden esimerkin avulla. Esimerkki oppimista, kun omistavasti elävät opiskelijat kuuntelevat luentoa, he kuulevat luennoijan sanat, sekä ymmärtävät hänen puheensa loogisen rakenteen ja puheen merkitykset. He panostavat aikaa, jotta he voivat opetella luennon ulkoa, mutta luennon todellinen sisältö ei muutu osaksi heidän omaa yksilöllistä ajatusjärjestelmää.

Olevan elämismuodon mukaan elävä opiskelija sen sijaan kuuntelee aktiivisesti luennoilla, osallistuen luennoilla käsiteltäviin teemoihin. Hän ei kuuntele vain passiivisesti luennoitsijan puhetta, vaan kuuntelee, ottaa vastaan ja reagoi luovasti luennoitsijan puheeseen. Luento vaikuttaa olevaan opiskelijaan ja muuttaa häntä.

Vallan ja auktoriteetin käyttämisessä näkyy myös omistava tai oleva elämäntapa. Lähes jokainen ihminen joutuu ainakin joskus käyttämään valtaa. Esimerkiksi vanhemmat käyttävät valtaansa lapsiinsa. Suurimmassa osassa demokratioissa valtaa käytetään valtaportaikon eri tasoilla, lukuun ottamatta aivan yhteiskunnassa alimmalla sosiaalisella tasolla olevia, jotka ovat ainoastaan vallankäytön kohteina.

Myös tietoa voi myös olla omistavasti tai olevasti. Tietämisen ero käy selväksi kahdesta ilmauksesta: ”minulla on tietoa” ja ”minä tiedän”. Omistava tietäminen on tiedon hankkimista ja hallussa pitämistä, kun taas tietäminen on toiminnallista ja se on yksi luovasti tuottavan ajattelun väline.

Mitä on omistava elämänmuoto?

Nykyaikainen yhteiskunta on yhteiskunnallisen järjestäytymisen muoto, jonka olemassaolo perustuu yksityisomaisuuteen, voitonpyyntiin ja valtaan. Yksilö pyrkii tällaisessa yhteiskunnassa vain maksimoimaan oman hyötynsä. Yksilön pyhiin oikeuksiin kuuluu omaisuuden hankkiminen, omaisuuden hallussa pitäminen ja voiton tekeminen omaisuuden avulla. Nykyisin tätä järjestystä pidetään täysin luonnollisena, mutta tarkastellessa koko ihmisen historian kaarta paljastuu, että omistaminen onkin varsin uusi ”keksintö”.

Nykyinen yhteiskunta järjestys suosii omistavaa elämäntapaa. Talousuutiset toitottavat koko kansalle voiton tekemisen tärkeyttä ja kansallisen kilpailukyvyn eteen tehtäviä uhrauksia. Näin vallitsevan laman aikaan on kuultu jo epätoivoisia puheenvuoroja, joissa vedotaan talvisodan henkeen "yhteisen päämäärän eteen ponnistelemiseksi. Pörssiyhtiöiden ainoa päämäärä tuntuu on osakkeenomistajien etujen maksimoiminen kaiken muun kustannuksella, mihin lienee piiloitunut yritysten talvisodan henki. Frommin teos tuntuu olevan ajankohtaiselta tänä päivänä, ehkä jopa enemmän kuin 70-luvulla jolloin se on julkaistu.

1800- luvun jälkeen ihmisten kulutustottumukset alkoivat muuttua radikaalisti. Ennen kaikkea omistettua pidettiin arvossa, siitä huolehdittiin mahdollisimman hyvin ja sitä käytettiin mahdollisimman kauan. Nykyisin taas korostetaan kulutusta, ei asioiden tai tavaroiden kestävyyttä. Nykyisin ostetaankin kertakäyttötavaroita. Nykyihminen kyllästyy ostamiinsa tavaroihin ja haluaa ostaa aina vain uudemman ja uudemman mallin. Tästä joudumme nykyisenlaiseen kuluttamisen oravanpyörään. Markkinoille tulee koko ajan uusia kännykkämalleja, muoti uusiutuu vähintään neljästi vuodessa, autoista ilmestyy uusi malli lähes joka vuosi jne. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomasti.

Omistavan elämänmuodon voisi määritellä vastaavan yksityisomaisuuden luonnetta. Kun ihminen elää omistavasti, hänelle on merkitystä vain omaisuudenhankinnalla ja rajattomalla oikeudella pitää itsellään se, mitä on hankkinut. Ihmisen eläessä omistavasti hän ei ole elävässä suhteessa siihen mitä hänellä on. Omistamisen kohteesta ja omistajasta on tullut esineitä, joka kuvaa omistajan ja kohteen valtasuhdetta. Tämä voidaan kääntää myös niin, että se minkä ihminen omistaa omistaakin ihmisen, sillä ihmisen identiteetti riippuu siitä, että ihmisellä on sitä mitä hänellä on.

Mitä on oleva elämänmuoto?

Olemista on vaikea kuvailla sanoilla, koska omistaminen viittaa esineisiin ja esineitä on aina mahdollista kuvailla kun taas oleminen viittaa kokemiseen ja kokemisen kuvaileminen on lähes mahdotonta. Oleva elämänmuoto edellyttää riippumattomuutta, vapautta ja kriittistä järkeä. Olevan elämänmuodon perusteisiin kuuluu aktiivisuus ja oikeanlainen toimeliaisuus. Oleva ihminen luopuu ulkoisesta turvasta ja uskaltautuu rohkeasti itse näkemään asiat niin kuin ne ovat. He eivät tarvitse muiden ihmisten apua voidakseen nähdä asiat toisin ja uskaltaakseen olla sitä mitä ovat.

Oleva elämänmuoto eroaa perustavasti omistavasta elämänmuodosta. Lisäksi oleminen pitää ymmärtää vielä myös joltakin näyttämisen kanssa. Tämä tarkoittaa, sitä että ihmisten käyttäytyminen on usein ristiriidassa ihmisen toiminnan kanssa. Joltakin näyttäminen on siis vain naamio, joka peittää useimmiten alleen kantajansa todelliset motiivit.

Oleminen viittaa sellaiseen todellisuudenkuvaan, joka on paikkansapitävä, eikä vääristynyt, eikä harhainen. Tässä mielessä kaikki yritykset laajentaa olemisen aluetta merkitsevät lisääntyvää kykyä nähdä oma itsemme, muiden ja ympärillämme olevan maailman ydinolemuksen.

Väittämät siitä, että omistava luonne olisi kiinteä osa ihmisluonnetta on Frommin mukaan vain osittain totta. Molemmat sekä omistava, että oleva elämismuoto ovat mahdollisuuksina olemassa ihmisluonnossa. Biologinen itsesäilytysviettimme pyrkii edistämään elämän kehittymistä omistavaan elämänmuotoon, mutta itsekkyys ja laiskuus eivät ole ihmisluonnon ainoita taipumuksia. Solidaarisuutta tosin esiintyy useimmiten vain kriisitilanteen aikana kuten juuri tällä hetkellä Haitin tilanne osoittaa. Odottakaa puolivuotta ja kukaan ei enää edes muista maata nimeltä Haiti. Sivilisaatiostamme antaa perin apean kuvan se seikka, että uhrivalmiutta saa aikaan enemmän sota kuin rauha ja että rauhanajat näyttävät kannustavan pikemminkin itsekkyyteen.

Antamisen- ja jakamisenhalu sekä halua uhrautua toisten puolesta esiintyy verrattain enemmän tietyissä ammattikunnissa, kuten sairaanhoitajien ja lääkärien parissa. Auttamis- ja uhrautumishalu on tunnustettu ja niitä on ilmaistu monissa kommuuneissa kautta historian. On myös ollut havaittavissa historiassa useita eri ajanjaksoja, jolloin etenkin nuoret ovat saaneet tarpeeksi vanhempiensa elämäntavoista ja arvoista (itsekkyys ja oman edun tavoittelu). Nuoret ovat nousseet kapinaan elämänsä elottomuutta ja eristyneisyyttä vastaan.

Samaistuminen toisiin on kuitenkin ollut yksi merkittävä tekijä koko ihmiskunnan historian ajan. Inhimillinen halu kokea yhteisyyttä muiden kanssa nousee ihmislajille luonteenomaisena käytöksenä ja elämisen ehtona. Halu tuntea kuuluvansa muihin ilmentyy yhtä hyvin alhaisissa kuin ylhäisissäkin teoissa. Solidaarisuus ihmisten välillä pohjautuu ihanteeseen tai vakaumukseen, solidaarisuus on myös tärkeimpiä sopeutumistarpeen syitä, sillä ryhmän ulkopuolelle joutuminen tuntuu monesti yksilöstä jopa kuolemaakin pelottavammalta vaihtoehdolta.

Ihmisessä on kahdenlaisia pyrkimyksiä. Ensinnä on halu omistaa, halua joka on peräisin biologisesta itsesäilytysvietistä. Toiseksi on halua olla, jakaa omastaan, antaa, uhrata. Halua, jonka voima perustuu ihmisenä olemisen perusteisiin voittaa eristyneisyys liittymällä yhdeksi muiden kanssa. Näiden jokaisessa ihmisessä olevien ominaisuuspiirteiden yhteen sovittamattomuudesta seuraa, että yhteiskuntajärjestelmä, sen arvot ja normit ratkaisevat kumpi ominaisuus nousee vallitsevaksi. 

Muita omistamisen ja olemisen piirteitä

Turvallisuus – turvattomuus

Turvallisuus edustaa omistavaa luonteenpiirrettä, koska turvallisuus on sama kuin taantumus, paikallaan pysyminen. Turvattomuus taas on rohkeutta olla omanlaisensa ja rohkeutta kohdata tuntematon.

Solidaarisuus – vastakohtaisuus

Solidaarisuus on osa olevaa elämänmuotoa. Solidaarisuus ei perustu henkilökohtaiseen nautintoon vaan muiden huomioon ottamiseen. Solidaarisuuden voidaan sanoa tässä yhteydessä olevan nautintoa, joka ei perustu omistamisenhaluun. Omistavan elämäntavan piirre on vastakohtaisuus, kilpailu ja pelko ihmisten välisissä suhteissa.

Ilo – huvi

Ilo ja huvi käsitetään sanoina usein yhdeksi ja samaksi. Näin ei kuitenkaan tulisi tehdä vaan ilo on aito tunne, joka on osa olevaan elämäntapaa. Huvi taas pitää sisällään radikaalihedonistisia tapauksia, koska huvi perustuu halun tyydyttämiseen ja näin ollen se liittyy omistaviin piirteisiin.

Synti ja anteeksianto

Teologialla on myös osansa omistavan ja olevan rakenteen tarkastelussa. Uskonnollisen ajattelun vaikutteita Fromm on saanut muun muassa Buddhalta, Jeesukselta, stoalaisilta ja juutalaisilta. Synti on osa omistavaa rakennetta, kun taas anteeksianto on edellyttää synnin katumista, joka on olevaa rakennetta.

Kuolemanpelko – elämänmyönteisyys

Kuolemanpelko on omistavan elämäntavan piirre. Tämä näkyy monina ihmisruumiin säilyttämiseen tähtäävinä tapoina ja uskomuksina. Myös nykyaikaiset kauneusleikkaukset kertovat yrityksestä kieltää kuolema korostamalla oman ruumiinsa ulkoista olemusta. Elämänmyönteisyyttä ihmisten elämässä tulisi siis pyrkiä lisäämään vain näin ihminen pystyy pääsemään eroon kuolemanpelostaan.

Tässä, nyt – menneisyys, tulevaisuus 

Oleva elämänmuoto on vain tässä ja nyt. Omistava elämänmuoto on sidoksissa aikaan, eli menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

Kumpi sinä tunnustat olevasi Omistava vai Oleva ihminen?