Hiljaisuus

Tämän kertaisen tekstini johdantona toimikoon Martin Niemöllerin runo.

Ensin ne tulivat noutamaan kommunisteja

enkä minä korottanut ääntäni -

koska en ollut kommunisti

Sitten ne tulivat noutamaan ammattiliittolaisia

enkä minä korottanut ääntäni -

koska en ollut ammattiliittolainen

Sitten ne tulivat noutamaan juutalaisia

enkä minä korottanut ääntäni -

koska en ole juutalainen

Sitten ne tulivat noutamaan minua -

eikä ollut jäljellä ketään

joka olisi korottanut ääntään minun puolestani

Niemöllerin runo esiintyy eri lähteissä säkeet eri järjestyksessä esitettynä. Niemöller itse aikanaan esitti sitä eri järjestyksessä yleisöstä riippuen. Viesti on kuitenkin puhutteleva, milloin me nousemme puolustamaan muita ja itseämme? Saksalaisena Niemöller oli toisessa maailmansodassa sotimassa joten hän tietänee mitä hiljeneminen pahimmillaan tarkoittaa. Ihmisyys päättyy siellä missä kukaan ei enää uskalla sanoa - Ei enää, nyt riittää. Hiljaisuus on pelkuruutta ja hyväksymistä - se on alistumista ilman itsekunnioitusta.

Hiljaista on myös Suomen poliittisessa keskustelusta kun puhutaan hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Poliitikot ovat jo kauan sitten korvanneet hyvinvointivaltion uudella termillä eli hyvinvointiyhteiskunnalla. Retorisin keinoin on pudotettu valtion rooli pois ja lisätty yhteiskunnan merkitystä. Yhteiskunnalla tarkoitetaan mitä ilmeisemmin yksityistä sektoria eli yrityksiä ja kolmatta sektoria eli kansalaisyhteiskuntaa. Suunta on se, että ne joilla on varaa maksaa käyttävät hyvinvointiyhteiskunnan yksityistettyjä palveluja ja ne joilla ei ole varaa, käyttävät vielä valtion tuottamia palveluja. Korostan sanaa vielä, sillä nykyinen ideologia on ajamassa järjestystä siihen, että valtion rooli häviää kokonaan ja ne joilla ei ole varallisuutta käyttää hyvinvointiyhteiskunnan maksullisia palveluja, käyttävät sitten vapaaehtoisten ja kansalaisjärjestöjen resursoimia palveluja.

Erikoista tässä on se, että valtaosa suomalaisista haluaa säilyttää hyvinvointipalvelut osana julkista sektoria. Politiikot ovat viemässä asiaa tästä huolimatta edellä mainittuun suuntaan. Uusi ideologinen ajattelu vaati julkisen sektorin radikaalia supistamista. Se merkitsee leikkauksia, ulkoistamista, yksityistämistä sekä tuottavuusohjelmia. Hyvinvointivaltion palveluiden mittariksi tulee talous, tällöin toimintojen alkuperäiset tarkoitukset hämärtyvät. Tuottavuuden ja tehokkuuden nimissä sairaaloissa noudatetaan jo "asiakkaiden" läpivirtausnopeuden tehostamista.  Aikanaan teollisuustyön tehokkuutta varten kehitetyjä mittareita sovelletaan tänä päivänä terveydenhuollon ja opetuksen aloilla. Milloin ihminen ja kone on rinnastettu näin räikeästi toisiinsa? Tämäkö on suomalaisen hyvinvoinnin tulevaisuus? Haluatko sinä olla potilaana sairaalassa jossa sairaanhoitajien aika sinulle on mitoitettu minuuttiin per tapaaminen vain siksi, että se on tuottavaa? Voidaan kysyä kenen kannalta se on "tuottavaa" tai "tehokasta"? Milloin on aika avata suunsa?